Harri Lundelin: Uudet kaupunginosat Niemenranta ja Hiedanranta

Niemenranta
Lähellä kotiani oli M-real Oyj:n omistama 81 ha suuruinen luonnontilassa oleva maa-alue. Vuodesta 2005 lähtien vaeltelin siellä usein suomenlapinkoira Aksu seurana kuvaten kaikkea itseäni kiinnostavaa. Kameraan tallentui sekalainen kuvakirjo: vanhoja rakennuksia, metsää, niittyjä, rantaa, romua, eläimiä, lasten tekemiä majoja ja ihmisten luomia merkkejä. Vuonna 2010 alueella asui vain 35 asukasta. Vuonna 2011 maahan iskettiin ensimmäisiä betonipaaluja talojen perustuksien vahvikkeeksi. Tällä hetkellä Niemenrannassa on jo yli 60 kerrostaloa ja lisää on tulossa.

Vuonna 2018 Aimo Hyvärinen otti yhteyttä kysyäkseen kiinnostaisiko minua liittyä Tampere Dok -ryhmään. Siitä minun varsinainen dokumentointikuvaus vasta alkoi. Kohteena olivat uudet kaupunginosat Niemenranta ja sen vieressä oleva Hiedanranta.

Hiedanranta
Lielahden teollisuusalue tehtaineen oli suljettu korkealla aidalla. Kaupunki osti sellutehtaan alueineen v. 2014. Vapaa pääsy tehdasalueelle aukeni vuonna 2016. Olen kuvannut tehtaan lähialueita eri ilmansuunnista. Seurana on usein nuorempi koirani Mökö. Sarja koostuu panoraamakuvista, joissa tehdas näkyy kaukana vielä rakentamattomassa maastossa. Tällä hetkellä alueella puretaan ja myös kunnostetaan vanhaa rakennuskantaa. Kerrostalojen rakentamista ei ole vielä aloitettu. Hiedanrantaan suunnitellaan asuntoja 25 000 asukkaalle.

Hiedanrannan alueeseen liittyy Näsisaari -projekti. Näsijärveen luodaan uusi saari kivimurskeesta, joka siirretään järveen tehdasalueelle tuodusta valtavasta kivikasasta. Siirtotyö alkoi helmikuussa 2022. Kivikasan murske on pääosin peräisin Sulkavuoren jätevedenpuhdistamon työmaalta, josta kiviä on tuotu noin 128 000 kuorma-autollista. Näsisaari tulee olemaan kooltaan n. 13 ha. Saareen rakennetaan kerrostaloja ja sen läpi tulee kulkemaan raitiotie. Kuvaukset olen tehnyt dronella.


Valokuvataiteilija Harri Lundelin (s. 1955) on pitänyt yksityis- ja yhteisnäyttelyitä vuodesta 1981 lähtien. Koulutus: konstruktioteknikko. Työhistoria: AV-valokuvalaboratoriotyöt, animaatiokameratyö, diamultivisio-ryhmätyöt, valokuvaus, graafinen suunnittelu, tekniset valaistus- ja projisointisuunnitelmat sekä toteutukset.


lundelin@sci.fi

 

Lielahden sellutehdas eteläsuunnasta 11.1.2019

Lielahden sellutehdas luoteesta 11.7.2018

koira hiekkakasoilla

Lielahden sellutehdas koillisesta 24.4.2011